Nöyryys

Pidin eilen nuortenillassa hartauden nöyryydestä. Nöyryys on mielestäni hyvin hämmentävä asia, sillä, pakko myöntää, en oikein tiedä, mitä se tarkoittaa. Olen rukoillut useasti Jumalalta nöyryyttä, vaikka en oikein tiedä, mihin. Nöyryys on silmissäni ollut aina ehkä synonyymi nöyristelemiselle tai jonkinlaiselle alistumiselle, mitä se kuitenkaan todellisuudessa ei ole.

Perjantai-iltana minulle tuli aivan yhtäkkinen oivallus nöyryydestä. Olen ollut flunssassa tiistai-illasta lähtien, ja perjantaina minulta alkoi kadota ääni (mikä on tänään vielä pahemmin kadoksissa..). Rukoilin Jumalalta, että Hän parantaisi ääneni. Samalla tajusin ajattelevani, että en antanut Jumalalle edes muuta mahdollisuutta. En rukoillut, että asiassa tapahtuisi Jumalan tahto, vaan käskin Jumalaa palauttamaan ääneni takaisin. Tuli jotenkin todella hölmö olo.

Oivalsin tällaisen toisaalta aika pienen jutun seurauksena, että nöyryyttä on juuri se, että suostumme Jumalan suunnitelmaan ja aikatauluun (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin). Jos muuttaisimme rukouksemme muotoon mutta ei niin kuin minä tahdon vaan niin kuin sinä tahdot, oppisimme nöyryydestä todella paljon. Silloin annamme Jumalalle luvan ohjata elämäämme ja saamme huomata, että vaikka kaikessa ei tapahdukaan oma tahtoni, olen onnellinen, ja tekemisilläni ja rukouksillani on merkitys.

Pyytävä saa ja etsivä löytää, sanotaan Raamatussa. Jatkan edelleen pyytämistä ja ääneni etsimistä Jumalan tahtoon nöyrtyen :) 

Nöyrtykää Herran edessä, 

niin hän on teidät korottava. Jaak. 4:10

Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen 

nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, 

mutta nöyrille hän antaa armon. 1. Piet. 5:5