sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vapaus epäilyyn

Minua on tällä viikolla huojentanut todella paljon se, kun tajusin, että minulla on vapaus olla eri mieltä hengillisissä asioissa toisten kanssa ja jopa Jumalan kanssa. Olen ollut koko uskontaipaleeni ajan (n. 6 vuotta) niellyt monia asioita purematta, enkä ole antanut itseni edes ajatella, että tämä ei ehkä nyt sopisi omaan ajattelutapaani. Olen pelännyt paljon sitä, että Jumala rankaisee minua, jos en pytsy hyväksymään kaikkea heti.

Monia asioita pyöritellessäni olen tässä kuitenkin tajunnut, että olen monien "purematta niellyiden" asioiden kanssa nykyään ihan sinut. Monet asiat ovat huomaattani muotoutuneet pääni sisällä ajattelutavaksi, jota en halua muuttaa. Tässä uskon Jumalan toimineen erittäin paljon.

Vaikka kaikki asiat eivät olisikaan aina helppoja ymmärtää, kehoitan kuitenkin luottamaan, että Herra on uskollinen. Jos sanomme Jumalalle, että tämä ja tämä asia on vaikeita, MUTTA HALUAN SILTI USKOA TÄHÄN, Jumala kyllä antaa uskon. En kehoita hyväksymään mitään ajattelematta, eikä purematta nieleminen ole paras ratkaisu, koska tuskin pystyt asiaa kuitenkaan hyväksymään, mutta en kehoita myöskään päättömästi vastustamaan kaikkea vastustamisen ilosta.

Anna ajatuksesi Jumalalle, Jumala tulee matkaasi ja muuttaa sinua sellaiseksi, jollaiseksi haluat itsekin tulla.


Edit: En ymmärrä tätä itsekään :DDD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti