Elämässä eteenpäin

Ahdistaako ketään sellainen ajatus, jota kuulee nykyisin jokaisen about yli 5-vuotiaan suusta, että "elämässä pitää kehittyä jatkuvasti ja elämässä pitää mennä eteenpäin"? Ajatus siitä, että Prismassa ikänsä työskentelevä kassatyöntekijä ei ole onnellinen, ja häntä voidaan kutsua elämässä epäonnistuneeksi, jos hänestä ei tule mestan jotakin-mitälie-päällikköä? Tai samalla alalla samaa työtä 40 vuotta tekevä ihminen on jollakin tavalla epäkelpo, kun ei ole hakeutunut tai päässyt vastuullisempiin tehtäviin? Tai että jos sinulla on vain ammattikoulututkinto, elämäsi jää jollakin tavalla vajaaksi, tai ainakin huonommaksi kuin muilla?

Minulla ei taida olla kauheasti uskottavuutta mouhota tästä, kun opiskelen itse yliopistossa, mutta mouhoampa silti!

Yhteiskunta asettaa meille hirmuiset paineet kaiken suhteen. Nykyisellään ei tunnu riittävän enää yksi tutkinto, vaan vähintään sivuaineita pitää olla monenlaista ja valmentaa moneen. Matematiikan opettajan pitää olla samalla fysiikan, kemian, tietotekniikan, ohjelmoinnin, tilastotieteen, tieteenkuntieteen ja ydintieteen superosaaja, että hänelle on mahdollista saada minkäänlaista työpaikkaa elämänsä aikana. Ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen pitää käydä korkeamman-minkälie-asteen tutkinnot, jos vain mahdollista, jotta palkka nousisi. Tähän päälle toki vielä se, että pitää olla kaunis ja fiksu ja terveellinen ja kaunis ja fiksu ja urheilullinen ja kaunis ja fit-fit-fit ja hyvä kaikessa ja kaunis ja fiksu, että sinua voidaan kutsua kunnon kansalaiseksi, tai edes kansalaiseksi. Voihan nyt..

Minä toivoisin omalta elämältäni, että se voisi joskus hamassa tulevaisuudessa olla mahdollisimman leppoinen. Toivoisin, että työpaikkani olisi mukava, minulla olisi kiva koti ja rakastavia ihmisiä ympärilläni. Haluaisin myös ajatella, että uralla eteneminen ei ole mikään ihmisyyden mitta; sitä on vain todella vaikea ajatella, kun ihmiset ympärillä ajattelevat toisin. Toivon, että osaan olla tyytyväinen tulevaan ammattiini ja kehittää itseäni vain silloin, kun haluan sitä itse, eikä minua pakoteta siihen.

Toivon, että sinäkin voit ajatella samalla tavalla. Jos olet tyytyväinen nykyiseen tilanteesi, älä ajattele, että jossakin vaiheessa olisi jonkunlainen pakko edetä uralla.

Paljon tärkeämpää olisi edetä Kristuksen tuntemisessa. Siinä enne tule koskaan maistereiksi, mutta koko taival sitä kohti on sekä meille että Jumalalle tärkeä matka.

Siunattua alkukevättä! Vai onks vielä talvi? No, siunausta!

Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen 
Kristuksen armossa ja tuntemisessa. 
2. Piet. 3:18