Armon vastaanottamisen vaikeus

Minulle Raamattu ei ole ristiriitainen kirja. Itse asiassa se on hyvinkin selkeä kirja. Tärkeimmät ohjeet ja neuvot annetaan hyvinkin alleviivatusti: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein." (Matt. 22:37-38) Tämä ei jättänyt hirveästi epäselvyyksiä. Tämän lauseen toteuttamisen myötä ihminen täyttää koko lain, ja ihminen on pelastuva. Se on loppujen lopuksi ainoa asia, mihin meidän pitää kiinnittää huomiota.

Minua häiritsee kuitenkin se, että en jotenkin "osaa elää armossa". Mulle on todella vaikeaa ottaa syntien anteeksiantoa vastaan. On todella vaikea ymmärtää se, että kaikkien niiden käskyjen ja kehoitusten, joita en osaa noudattaa, jälkeen joku sanoisi minulle: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:11)

Toisaalta tiedän olevani onnellinen siitä, että minulla on aina mahdollisuus armahdukseen. En varmaan nousisi sängystä ylös, jos joka päivä pitäisi pystyä noudattamaan täydellisesti jokaista käskyä. Ongelma piilee nyt siinä: miten sovittaa armon ja lain toteuttamisen?

Jos täällä on enää lukijoita näiden jäätävien taukojen jälkeen, niin kertokaa minulle vastaus!