Mielipiteitä itselleni ajankohtaisista asioista

Olen kiehunut seuraavien asioiden kanssa viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Kirjoitan tässä kirjoituksessa asioista, jotka ovat mielestäni yleisesti vinksallaan kristittyjen keskuudessa. En halua loukata ketään enkä väitä olevani täydellinen tai virheetön tai valmis, mutta haluan silti sanoa sanottavani ja herättää keskustelua.

1. Naisten asema. Kestosuosikkiaiheeni, mutta edelleenkin kuuma peruna. Minusta on naurettavaa väittää, että olisi jotenkin Raamatun mukaista, että a) nainen on alempiarvoinen kuin mies b) naisen ei tarvitse tehdä töitä, koska "mies huolehtii elannosta" c) nainen ei saa opettaa missään ja millää tavalla d) on olemassa tietynlaisia Jumalan tahdon mukaisia naisia.WTF? Uskon siihen, että mies on luotu perheen pääksi, mutta en todellakaan usko siihen, että tämän pitäisi tuntua naisesta joltakin suurelta "uhraukselta". Jos menen joskus naimisiin ja mieheni toimii oikealla tavalla perheen päänä, se ei ole minulta millään tavalla pois, en tunne itseäni alistetuksi eikä minulla ole sellaista tunnetta, että tässäpäs minä nyt alistun mieheni jalkojen juuressa. Silloin minusta tuntuu siltä, että joku pitää minusta huolta ja minä pidän miehestäni huolta.

On myös pöyristyttävää, kuinka paljon puhuttu "naisten ja miesten sukupuolirooli" on nostettu sota-aseeksi erilaisia ihmisiä kohtaan. Esimerkiksi armeijan käyneet naiset (varmaan todella yllättävä esimerkki minulta..). Raamattu ei kiellä naisten armeijaanmenoa, mutta useat haluavat lukea Raamattua sillä tavalla. Miksikö? Koska naisten armeijaanmenon pelätään olevan "länsimaisen kultuurin tuotetta" tai "Jumalan täydellisestä tahdosta vieraantumista". Mielestäni tällaiset näkökulmat ovat jopa hieman vaarallisia. En kiellä naisten ja miesten erilaisia rooleja, en toden teolla, mutta mielestäni on kammottavaa, kuinka monet kristityt eivät hyväksy esimerkiksi naisten armeijaanmenoa vain siksi, koska "sitä ei ole aikaisemminkaan hyväksytty" ja samat ihmiset väittävät näkökulmansa pohjautuvan Raamattuun. Ei näin!

2. Armo. Mihin kristittyjen piireissä unohtuu Jumalan ylenpalttinen armo meitä kohtaan? Moni kristitty elää ehkä syntisissä suhteissa, riippuvuuksissa tai epäjumalanpalvonnassa - ja eikä vain moni vaan jokainen. Synteihin ei auta muu kuin Jumalan armo - ei teot, lakihenkisyys tai moralisointi. Jeesus itse varoittaa "isien perinnäissäädöksistä" (Mark. 7:1-13), joita mielestäni meidänkin kuuluu varoa: että me emme tekisi omia sääntöjämme Raamatun pohjalta, vaan muistaisimme, että armo riittää. Tärkeintä on Jeesuksen sanat "Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:11) Muuta ei tarvita.

3. Kukaan ei tule valmiiksi elämän aikana. Miten kristityt sitten kuitenkin kehtaavat asettua toisten yläpuolelle väittämällä, että "he vain haluavat ojentaa heikkoja", "Jumala on käskenyt heitä neuvomaan muita" tai vetoamalla siihen, että "haluan vain, että tämä ihminen uudistuu". Eikö Jumala teekään jokaisen ihmisen kohdalla henkilökohtaista uudistustyötään, miksi siihen tarvittaisiin enää muita välikäsiä? En todellakaan väitä, että toisia kristittyjä ei saisi neuvoa, sehän olisi Raamatun vastaistakin, mutta turhanpäiväinen niuhottaminen tai moralisointi ei tee kenenkään Jumalasuhteelle hyvää.

4. Asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä. Mihin katosi aitous? Todella monet puhujat/opettajat/saarnaajat puhuvat asioista niin kuin eivät oikeasti tietäisi asiasta mitään. Puhutaan esimerkiksi synnistä niin kuin sitä ei olisi itse koskaan tehty. Puhutaan Jumalan tahdosta parhaimmalla kaanaan kielellä antamatta yhtäkään esimerkkiä. En väitä, että jokaisen opettajan pitäisi kertoa kaikki kuluneen viikon syntinsä sunnuntaisaarnassaan, mutta haloo ihmiset! Eihän me voida ikinä kasvaa tiukemmin kiinni Kristukseen, jos hölötämme pelkkää puuta, heinää, halleluujaa ja aamenta. Faktaa pöytään! Eihän Jeesuskaan höpissyt jonninjoutavaa, vaan pelkkää asiaa!

Tällaista. Keskustelkaa mun kanssa!