Olen kova kritisoimaan itseäni, ja olen äärimmäisen kilpailuhenkinen. Molemmat ovat samalla asioita, mitä en haluaisi myöntää itsessäni. En uskalla useinkaan myöntää olevani armoton itseäni kohtaan, koska usein pelkään, että minulla jollakin tavalla ei olisikaan siihen oikeus. Usein "rankaisen" itseäni virheistäni ajattelemalla niitä päiväkausia ja romuttamalla itse itseni omaatuntoa hokemalla olevani huono. Kilpailuhenkisyys puolestaan tuntuu kauhean nololta asialta, ja aina salaisissa haaveissani toivoisinkin olevani sellainen "tärkeintä on itsensä voittaminen ja oma suoriutuminen!" -ihminen, mutta valitettavasti sitä en ole.
Ihmisen pitäisi oppia armahtamaan itseään. Jos Jumala armahtaa meidät ja antaa meidän olla inhimillisiä ihmisiä ja silti rakastaa meitä, miksi me olisimme armottomia itsejämme kohtaan?
Pelkästään suhtautumalla asioihin positiivisesti ja päättämällä, että on mukavaa ja että ellen nyt olekaan paras, niin riittävän hyvä kuitenkin, voi aikuinen auttaa ratkaisevasti siihen, mitä hänen ajatuksissaan liikkuu. Liisa Keltinkangas-Järvinen
Ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan. William Magee
Upeita lausahduksia! Armorikasta tiistai-iltaa ja loppuelämää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti