Rakastan esiintymistä ja esilläoloa. Toimin seurakunnassani juontajana, olen Zumba-ohjaaja ja kaipaan todella paljon huomiota "ollakseni elossa".
Lueskelen paljon runoja ja aforismeja ja pohdiskelen niitä paljon. Kirjoittelen niitä ympäri huonettani, otan useat aforismit elämänohjeiksi ja monien lausahdusten perusteella yritän aina sinnikkäästi jollakin tavalla muuttaa elämäni suuntaa tai aloittaa asioita puhtaalta pöydältä.
Suurentelen paljon tunteitani: jos olen esimerkiksi ihastunut, kuuntelen jatkuvalla soitolla rakkauslauluja, haaveilen häistä ja ensisuudelmasta ja fiilistelen ja mässäilen kaikilla mahdollisilla ajatuksilla kaikesta. Jos olen surullinen, kuuntelen surullista musiikkia, ostan nenäliinoja turhaan, lähden pimeällä kävelylle ja muuta typerää.
En tiedä, mitä sinä ajattelet tällaisista ominaisuuksista, mutta minusta tämä puoli itsessäni on jotenkin hyvin - nolo. Haaveilen usein olevani hiljainen ja söpö tyttöliini söpöissä vaatteissa ilman tarvetta olla esillä ja huomion keskipisteenä. On hirveää huomata tarvitsevansa huomiota ollakseen elossa, eli saavansa tuntea olevan hyväksytty ja arvokas. Ärsyttää, että vaikka kuinka yritän ajatella, että riittää kun kelpaan itselleni ja Jumalalle niin hyvä niin. Aina se ei vain mene niin.
Tai ehkä olen vain liian kriittinen itseäni kohtaan.
Tai ehkä ei haittaa, jos on tarve olla elossa.
Tai ehkä Jumalaa ei haittaa, vaikka olisinkin pikkaisen räiskyvä persoona.
Tai ehkä ei haittaa, että olen minä.
Ei, mun mielestä toi on just ihanaa, että uskaltaa olla räiskyvä ja jokapuolelle valuva, oma iloinen itsensä! Minä kun oon just sellanen hiljanen hiiri söpöissä vaatteissa ja istun aina nurkassa hiljaa uskaltamatta sanoa päässä myllertäviä ajatuksia ja kysymyksiä ):
VastaaPoistaKummankaan luonne ei ole varmasti vääränlainen tai huono, kunhan osataan olla sinut itsemme kanssa. Toivon sulle rohkeutta tulla rohkeaksi, jos koet sen tärkeäksi asiaksi. Ja usko pois, kadehdin niitä, jotka osaavat olla hiljaa :D Ehkä meillä on siis molemmilla paljon opittavaa toisiltamme ja itseltämme!
Poistamun mielestä on parasta, että säkin oot tuollainen, koska mäkin oon niin sitten tavallaan on kohtalotoveri :DDDD ja sillein, ihanaa nähä et myös joku muu arkailee sitä että on räiskyvä, oon aina aatellu et oon jotenki ernu ku oon sellanen. mut en näköjää enempää ku säkää :D
VastaaPoistaHehee. Ollaan siis yhdessä tällaisia ja luotetaan siihen, että meitä rakastetaan tällaisinakin :)
PoistaVoi kun kuulostaa niin tutulta Anni. :) Itse mietin kanssa usein sitä, miten paljon tulee oltua esillä ja äänessä. Usein myöhemmin harmeilen myös, että voi kun osaisin olla sävyisämpi ja kuunnella muita paremmin. Yrittänytkin opetella siihen. :) Mutta ennen kaikkea kannattaa kyllä opetella myös hyväksymään itsensä ja juuri antamaan itselle tila ja vapaus olla sellainen kuin on. Turha teeskentely ja hurja yrittäminen kun eivät palvele kuitenkaan ketään. On myös vallan vapauttavaa ja ihmeellistä lahjaa saada rakentaa identiteettiään Kristuksessa. :) <3 siu.
VastaaPoista-jaana-
Kiitos ihanasta viestistä :) Itseni hyväksyntää minäkin tarvitsen kaikista eniten ja tiedän sen itsekin.
PoistaKiva kun luet tätä! :)